tiistai 29. heinäkuuta 2008

Juhlan kunniaksi...

Hei, olen Kaisa ja rakastan lankaa sekä yllätyksiä!

Kun luin uusista lankaklubeista, minua houkutti heti lähteä mukaan TitiTyyn Yllätysvärit-klubiin. Neulon sukkia lähinnä käyttöön paleleville jaloilleni, joten sukkalankaa kuluu kohtuullisen vähän, siksi otan mieluummin muita lankoja. Ja on kauhean hauskaa, kun joku muu valitsee ne minun puolestani!

Työllisyystilanteeni on kuitenkin viimeisen vuoden aikana ollut huono, minkä lisäksi olemme keväällä muuttaneet ja joutuneet ostamaan yhtä ja toista uuteen kotiin. Ajattelin, että kaikesta ylellisyydestä on tingittävä.

Mutta kun sain juhannusviikolla lottovoiton eli (pätkä)työpaikan, juhlistin sitä liittymällä lankaklubiin! Sen koen ansainneeni... Mielenkiinnolla odotan, mitä saan ja mitä langoista keksin.

Hei kaikille!

Olen Hanne Väkerrellen-blogista, parantumaton sukkalankaklubien ystävä. Aikaisemmin olen kokeillut erilaisia englantilaisia sukkalankaklubeja, mutta huomattuani Suomeenkin tulleen uusia ihania lankakauppoja, ryhdyin Ravelryssä kyselemään josko lankaklubi olisi mahdollinen. Sain mitä toivoinkin :)

Toivon että sukkalankaklubi tulee minulle toimimaan apuna lankadieetissa pysyttelemisessä. Kokonaan ilman lankaa lankeaa helposti kaikenlaisiin käsinvärjättyihin kiusauksiin, mutta kolme pakettia puolessa vuodessa toivoakseni tulee avittamaan minut jouluun asti ehkä yhtä muovilaatikkoa köyhempänä. Olen mukana myös tempauksessa, jossa yritetään kutoa 52 sukkaparia yhden vuoden aikana, ja tähän saakka olen pysynyt aikataulussa, joten langoille löytyy varmasti käyttöä. Sitä, mitä ihmettä teen sellaisella määrällä villasukkia, en ole vielä tarkkaan miettinyt, mutta onneksi villasukat ovat kulutustavaraa...

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Heippa!

Olen Jenny, 24-vuotias 2 lapsen äiti. Olen hurahtanut käsitöihin, mutta kutonut pääsääntöisesti vain villavaippahousuja. Siksi siis liityin vaan lankaklubiin ja näin jälkeenpäin alkoi harmittamaan miksen osallistunut myös sukkalankaklubiin.. No kaipa sitä pääsee uusintakierroksille? Eikös vaan Tiina ;). Väriteeman otin yllärinä jotta värimaailma avartuisi (ja oli niin vaikea miettiä vain muutamaa lemppariväriä) ja innolla odotan pääseväni hypistelemään uusia ihanuuksia.

Lankaklubit kokonaisuudessaan on loistava idea, toivottavasti saadaan tästä pidempiaikainen hurahdus :D

Heipä hei...

...lanka-addiktit. Täällä on myös eräs lankariippuvainen nimeltään Minna,3 lasta ja Miäs, jotka kaikki pyörittelevät päätään tämän innostuksen vain jatkuessa.
Neulonut olen aina ja askarrellut myös.
Vaikutan blogissa nimeltä luovahulluus http://hulluus.vuodatus.net

Esittelenpä itseni minäkin

Eli olen monessa mukana ja nettinickini Ixu lienee jo monelle tutuhko useasta ympyrästä. Ikää on kertynyt jo 35 ja lapsia kiehnää jaloissa kolme. Sopanhämmentäjinä lisäksi mies, Kissa ja labradorinnoutaja Pete. Parin viikon kuluttua karvaisia lankakerien perässä viipottavia lapsukaisia tulee yksi lisää, kun kissanpentu Masse saapuu jonon jatkeeksi. Lankaklubi on kokemuksissani ihka uusi juttu ja odottelen tästä hykerryttävän mielenkiintoista.

Omaa blogiani (Langanpäitä) pidän bloggerissa osoitteessa http://langanpaat.blogspot.com/. Nyt ihan viimeajat kyllä on kovemmat materiaalit vieneet enemmän aikaa (keittiöremontti), mutta viimeksi tänään sain valmiiksi neulotun nallen jolla ajattelin ilahduttaa siskoani tai tarkemmin siskoni tulevaa vauvaa.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Esittäydynpä sitten minäkin

Eli oon vast ikään 30v. täyttänyt, neuloosin kourissa "riutuva" immeinen. Tähän asti oon neulonut lähinnä puseroita jne. "isompia" töitä, mutta viime aikoina mua on purrut sukkakärpänen... Nettihän on pullollaan erilaisia sukkaohjeita ja aina löytyy vaan uusia, uusia malleja, jotka on tehtävä! Ja sukkalanka mahdollisuudethan on kans rajattomat...

Ja joo, nää klubit tuli todella hyvään sukkabuumi saumaan, pakkohan se oli liittyä! Eli oon mukana sekä Sukkalankaklubissa että Lankaklubissa, molemista valitsin yllätysvärit, jos avartais omaa värimaailmaa. Tämähän on samalla loistava tutustumiskanava ainakin minulle, uusiin lankoihin, oon tähän asti lähinnä neulonut Novitan langoilla, viime aikoina on kiinnostaneet uniikkivärjätyt langat Ilulta sekä Villa Mokalta...

Oma blogini on Jossun neuleet, sopii kurkistaa...

Esittelyä

Hei kaikki! Olen Heidi, 29-vuotta ja liittyminen sukkalankaklubiin oli itsestäänselvyys, rakastan sukkien kutomista ja sukkalankoja :) . Yllätysvärit olivat minun valintani, haluan yllättyä ja inspiroitua uusista langoista ja väreistä.

Olen osannut kutoa ala-asteikäisestä lähtien mutta varsinaisesti hurahdin neuleblogien, lankojen ja kutomisen maailmaan parisen vuotta sitten. Oma blogikin löytyy nimellä Kutomus .

Tuskin maltan odottaa ensimmäistä klubipakettia... :)

Heips

Jospas minäkin esittäytyisin. Olen Sanna 25-v lankahullu, tällä hetkellä poden erityisesti sukkalankahulluutta, joten klubi ei olisi voinut sattua parempaan aikaan.

Vasta lähiaikoina minulle avautui netin ihmemaa neulomisen ja käsitöiden suhteen. Olen neulonut koko ikäni, mutta välissä on ollut hiljaisempia kausia, ja aiemmin työt on olleet lähinnä perussukkaa ja kaulahuivia. Ja keväällä loppui koulu, joten aikaa pitäisi teoriassa olla enemmän myös harrastuksille, ja ainakaan niistä ei tarvitsisi potea huonoa omatuntoa (että pitäisi olla tekemässä kouluhommia eikä neulomassa) .Tosiaan netin kautta olen alkanut ymmärtää että neulomalla saa muutakin aikaiseksi kuin villasukkia talvipakkasiin, ja että mäkin osaan tehdä vaikka mitä kun vaan ohje löytyy. Netistä olen jopa löytänyt ohjeita suurempiinkin vaatekappaleisiin jotka ovat mun makuun, aiemmin ajattelin että jollen kehitä ohjetta päästäni ei minua miellyttävää itseneulottua paitaa ole olemassakaan.

Olen myös kova suunnittelemaan ja haaveilemaan, ohjeita ja lankoja olisi varmaan riittämiin odottamassa muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Työt jäävät minulla helposti kesken juuri sen maailman kivimman mallin tai langan tullessa vastaan. (Ja vastaavasti maailman kivimmat langat saattavat myös odotella kaapissa kauankin täydellistä mallia) Nyt onkin menossa projekti etten osta uutta lankaa ennen kuin olen tyhjennellyt keskeneräisten töiden kaappia. Hyvä kiertotie sille tämmöinen lankaklubi :)

Liityin sukkalankaklubiin väritoiveilla koska pelkäsin pastellinsinisen tai ruskean langan hyökkäystä postiluukusta. Myöhemmin ajateltuani, eri värisistä langoista olisi ollut ihan kiva tehdä vaihtelun vuoksi vaikka lahjoiksi, mutta parempi kumminkin näin, ei tarvi kauhistua. En kyllä edes muista mitä väritoiveisiin kirjoitin, on siellä ainakin punainen.

Niin ja mullakin on blogi, (jossa kirjoittelen näköjään kovin vuolassanaisesti) varsin alkutekijöissään oleva sellainen, mites se sanonta menikään että harjoittelulla mestariksi tms. Kun vaan ois aikaa värkkäillä sen kanssa!

maanantai 21. heinäkuuta 2008

Heips!

Hei! Olen Amma ja olen lankariippuvainen...

Nyt odottelen ylläri värisiä sukkalankojani kotiin, kuumeisesti :) Tosin eri asia tulenko saamaan mitään valmiiksi langoista klubin aikana. Nimittäin tällä hetkelläkin on aikas monta ihanaa sukkalanka (ja okei muutakin-) kerää kaapissa joista en raahi neuloa mitään. Hieman lohduttaa aavistus siitä että en taida olla ainut ;)

Neuleblogini löytyy Vuodatuksesta nimeltä Sitkun. Siellä haaveilen mitä teen sitkun kerkeen(tuhat lankaa puikoissa..)/saan aikaiseksi/ löytyy napakymppilanka/ lehmät lentää - siis "jalat tiukasti maassa- tyyppiä"..... Kaiken turhanpäiväisen jorinan seasta saattaa joskus löytyä joku ihan valmiskin juttu. Pääasiassa valmistuu huiveja ja sukkia. Sukkalangat ja ohjeet tuntuvat vieneen kummankin käden ja järjen mennessään. Mutta jospa ei ensitalvenakaan varpaita paleltaisi.

Moikka

Pitäsköhän minunkin esittäytyä. Olen Mallu, vielä hetken aikaa 30v ( pian 31v ) ja 7 pikkuisen lapsen äiti. Tykkään ihan älyttömästi tehdä käsitöitä: etupäässä olen neulonut sukkia ja hahtuva villavaippahousuja, jotain neulesettejäkin on vauvoille tullut tehtyä. Aika paljon ompelen myös vaatteita yms. Tykkään väsätä kaikenlaista, harjoittelemalla oppii. Jos ei heti onnistu, niin sitten tehdään niin kauan että onnistuu ja työnjälki miellyttää itseä. Kait tämä neulominen ja pitsin virkkaaminen on vähän verissä, mummo oli intohimoinen virkkaaja.

On minulla blogikin, mutta alkutekijöissä ja ei niin hieno (vähän laiska blogin pitäjä olen ), vuodatuksen puolella: Ruususen unelmia.

Minun klubini on lankaklubi yllätysväreillä. Syystä, että olen jämähtänyt samoihin lankoihin. Välillä haluan kokeilla uutta ja on helpompi, kun joku toinen valitsee värit ja langat. Omaan klubipakettiini yhdistin lisäksi villavaippahousulankoja yllätysväreissä, sillä tykkään neuloa niitä todella paljon ja olen jämähtänyt vain pirtin kehräämön hahtuvaan. Nyt haluan kokeilla vähän uutta ja erilaista.

Omaa klubipakettia odotan malttamattomana ja tässä välissä piti laittaa taas parit hahtuvahousut puikoille, jotka ovat lahkeita vaille valmiina. Lisäksi yhdet sukat, jotka ovat tällä kertaa ihan erilaiset mitä olen normaalisti tehnyt.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Tervehdys!

Esittäydynpä minäkin...

Elikkäs Olen Anni (tai oikeasti Annina) 31v äiti-ihminen, jolla 4 tenavaa pyörii nurkissa.
Käsityöihminen henkeen ja vereen :)
Mielialan kohotukseen mikä tahansa muoto käsitöitä on kyllä ihan ehdoton pläjäys. Kaikkea pitää kokeilla ja mahdollisimman monella eri materiaalilla...

Mun oma melko uus blogini on Hokkapokka vuodatuksen puolella :)

Lankaklubiin lähdin mukaan ihan siitä syystä että ihminen on vaan niin vaikee, ettei osaa tilata mitään erikoisuuksia ja valinnan varaa on ihan liikaa, että on ihan hyvä että joku muu valitsee valmiiksi :)

Mun valintani oli lankaklubi ilman väritoiveita... syystä että haluan laajentaa väriskaalaani :)

Hellou!

Intoa piukassa heti mukana täälläkin. :o) Pieni esittelynpoikanen näin klubin aloittajaisiksi eli olen Makepeace75, kolmekymppinen uusioneuloja Espoosta. Blogini on nimeltään Makepeace - pistoja ristissä. Työkseni teen hampaita Stadissa ja neulominen on minulle tuikitarpeellista pään nollaamista kiireisen työn jälkeen. Ja onhan sitä tullut neulottua töissäkin monesti: joskus tekelettä ei vain malta jättää yksin kotiin, pitää päästä tikuttelemaan edes hiukan ruokiksella. Neulon pääasiassa asusteita ja etenkin sukkia, niihin olen kehittänyt kauhean fiksaation. Hyllyni täyttyvät sukkakirjoista ja ohjeprinteistä -ja kaikki laatikot ja nurkat ovat täynnä sukkalankaa. Mutta lisää pitää aina saada! Mihinpä siis tunkisinkaan mieluummin mukaan kuin uuteen suomalaiseen lankaklubiin. :D

Kuten edeltä saattoi jo varmasti päätellä, olen mukana sukkalankaklubin puolella. Yllätysvärit valitsin siksi, että kaupassa hamuan automaattisesti aina niitä samoja värejä (violetit, turkoosit, vihreät), joten ehkäpä joudun nyt tämän ansiosta laajentamaan repertuaariani ja neulomaan jostain muustakin. Mitään erityisiä inhokkivärejä minulla ei ole, mutta pahanlaatuinen jumitus omiin lemppareihini kyllä. :o) Sitä paitsi yllärithän ovat ihania! En varmasti ole ainoa, joka ei millään malttaisi odottaa ensimmäistä klubipakettiaan.

Laskut lähteneet ja uusia jäseniä

Ensimmäiset kutsut blogiin ovat nyt lähteneet Taijalle, Nillalle, Katjalle, Sannalle, Makepeace75:lle, JohannaL:lle, Anninalle ja Leenalle. Seuraavan kerran pääsen koneelle varmaan vasta ensi viikon maanantaina, joten seuraavat kutsut lähtevät silloin.

Laskut ovat lähteneet nyt kaikille (huh!). Jos niissä on jotakin omituista niin ota yhteyttä.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Tervetuloa!

Nyt on perustettu ihka oma blogi suosittuja TitiTyyn lanka/sukkalankaklubeja varten. Täällä on suotavaa jakaa kuvia klubien sisällöstä, niin langoista kuin valmiista tuotoksistakin, kommentteja klubien sisällöstä ja toimivuudesta. Palauteet ja vinkit ovat erittäinkin tervetulleita! Ja sallitaan täällä toki muidenkin kuin klubilaisten kommentit:) Voitte myös ilmoittaa täällä halukkuuttanne vaihtaa paketteja keskenänne tms. Saapi olla luova.

Tämä on nyt neitseellinen ensimmäinen klubikierros, joten koitan pistää parastani. Klubien kiinnostus ylitti suurimmatkin arvioni, kiitos siitä! Ja huh, hommaa piisaa, mutta olen innoissani tästä. Yhteensä klubilaisia on nyt 83, muutamat jäsenenä kahdessakin klubissa. Suosituin oli Sukkalankaklubi yllätysväreillä, 40 jäsentä. Sukkaklubi väritoiveilla sai 20 jäsentä ja sen laitoin kiinni aika pian, jotta pystyn toiveet ottamaan huomioon paremmin. Lankaklubeissa on jäseniä 27 kpl.

Ensimmäisen klubipostituksen langat ovat tulossa ja uskon, että ette tule pettymään:) Mutta ei siitä sen enempää, pidetään hulluja jännityksessä! Jokaisen paketin mukana tulee myös tietoa ko. langan valmistajasta, langan käyttötarkoituksista ja mahdollinen ohje tai/sekä vinkkejä ja linkkejä ko. langalle.

Tänään aloitan naputtelemaan laskuja ja niissä voi mennä vielä huomisellekin. Jos et huomisen aikana ole saanut sähköpostiisi laskua niin ota pikimmiten yhteyttä. Mikäli joidenkin sähköpostista viestit palautuvat takaisin niin laitan laskun tulemaan etanapostilla. Eräpäivä on siis 31.7. Postiennakolla tilanneita kehoitan vielä miettimään kannattaako se toimitustapa, tilatessa ostokori on näyttänyt vain ENSIMMÄISEN paketin ekstra kulut 5e. Jokaiseen pakettiin lisätään tuo 5e, joten yhteensä postiennakolla tilaaminen maksaa 75e. Ja ennakkolaskulla 60e tai osissa 66e, aika selvä säästö tulee siis ennakkolaskulla.

Tänne voit liittyä ilmoittamalla halukkuutesi nimen ja sähköpostin kera osoitteeseen info at titityy.fi Mutta nyt hommiin!

Mutta nyt hommiin!