sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Muistutus

Muistuttelen, että jos lisätilaukset kiinnostavat niin 5.10 mennessä olisi hyvä olla tilaukset tehtynä, ehtii suoritukset sitten tulla ennen lokakuun postitusta, joka on kuun puolessa välissä.

Tiistaina saan tullista Shibuin uuden erän ja tulossa on uusia värejä ja lisäystä Silk Cloudiin, Baby Alpacaan ja Merino Kidiin. Sockia joutuu vielä odottelemaan. 

Knitpickisin puikkoja on myös mahdollista saada tilattua, tulossa on pieni erä piakkoin, mutta tilauksesta saa toiveiden mukaan mitä maahantuojalta vaan löytyy:)

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Paraphernalia -sukat


Klubilanka on neulottu, vaikka jäihän sitä jäljellekin. Lanka on siis Fleece Artist Merino, väri Topaz, jota postitettiin kai muita sävyjä vähemmin. Esittelynikin on jäänyt tekemättä, mutta lisää tekstiä sukista ja minusta löytyy blogissani.

torstai 18. syyskuuta 2008

Väliaikatietoja

Jotkut varmaan jo odottelevat laskua lokakuulle, laitan ne viikonlopun aikana. Nyt on aikamoinen työputki takana Kimperillä ja ajelen vielä pari kertaa viikossa 160km:n päähän opettamaan niin iltasella ei pysty enää mihinkään. Mutta viikonloppuna tulevat kyllä. 

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

***Mun klubipaketti


Tuli se mun postilaatikkoonkin se klubipaketti...jo aikoja aikoja sitten :)
Jäi vaan jostain syystä laittelematta tänne.
Mä olen tuossa yllätysväreillä olevassa lankaklubissa
ja siinähän oli sitä hamppulankaa tulossa.
No mä kun olen sen verran nopea liikkeissäni
niin olin jo ehtinyt semmoista tilata ja
Tiina laittoi mulle tilalle SWTC:n Bamboota ja Karaokea :)
Ja tässä on nyt se yllätysvärien hienous...
en ois koskaan tilannut tommosta vaaleanpunaista lankaa,
mut nyt sitä mulla on :)
Ja on kyllä hienon väristä :)

Bamboosta tulee varmaankin kauluri tai vastaava.
Kun sitä on just sopivasti se 100g tuontyyliseen juttuun...
Mietin tätä. Mutta toisena pähkäilyvaihtoehtona on
joku missä ois edestä auki ja vaikka jotkut kivat napit tai jotain...
eli selkeät on suunnitelmat :lol:

Mutta toi Karaoke...
50g...
Mitä? Miten?
Pää lyö tyhjää...
Auttakee!!!!
:D

edit. ja laittelin mun blogiin saman kysymyksen
että sielläkin voi käydä avittamassa :)


perjantai 12. syyskuuta 2008

Ohjeita hampulle

Nyt viimein tulisi tässä pari ohjetta, kiitos Villasukalle käännösavusta! Tiskiliinaan menee n. 40 Allhempia ja kassiin kaksi vyyhtiä.



Ensi viikolla laittelen lokakuun klubipostista 2. osan laskuja. Tuolla ne jo polttelee laatikossa, ihanaiset langat, teki mieli mennä niiden kanssa unille kun saapuivat... melkein en raaski luopua, mutta jospa niitä saisi vielä lisää...

Tarkennusta vielä: ohje tulee siis ilmaiseksi lataukseksi kotisivujen puolelle, mutta muutama päivä saattaa vielä mennä. 




keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Pitsirinkuloita


Olen Riikka ja tämä on eka blogitekstini ever. Olen mukana yllätysvärisessä sukkalankaklubissa. Minulle tipahti vihreää lankaa, niin kaunista että en siitä raaskinut sukkia tehdä. Virkkasin siitä pitsiympyröitä Mary Oljen 60-lukulaisen huivi- ja peittokirjan ohjeella ja yhdistin ympyrät tällaiseksi huiviksi.